Kiehtova ja mukaansatempaava kirja, joka antaa meille kuvan turskan historiasta ja merkityksestä, etenkin Itämeren alueella. Se kuvaa myös, kuinka kalastuksen salliminen yhä laajemmassa mittakaavassa kulutti turskakantoja, kunnes ne romahtivat ja kalastus jouduttiin keskeyttämään.

Kirja kuvaa myös tämän romahduksen seurauksia ja vaikutuksia sekä ekosysteemiin että yhteiskuntaan, jossa sillä on ollut suuria vaikutuksia rannikkoalueilla.Voimme myös lukea siitä, kuinka mekanismit, jotka ovat hävittäneet turskakannat, saavat edelleen toimia Itämerellä, nyt teollisuustrawlereiden saaliina silakka ja harjasilakka. Synkästä aiheesta huolimatta kirja on hieno ja jännittävä lukukokemus. Se tarjoaa myös joitakin toivon pilkahduksia.

Tunnemme kirjailijan, Peter Löfgrenin, toimittajana ja arvostettuna juontajana viimeisimmissä Itämeren seminaareissamme.

Peter itse on epävarma Itämeren turskan tulevaisuudesta, vaikka kirjassa tuodaan esiin joitakin syitä lievään optimismiin: suolapitoisuuden lasku ja veden lämpötilan nousu ovat haasteita eläimelle, jonka ihanteellinen elinympäristö on kylmä suolavesi.

Peter on optimistisempi, kun kyse on meren hallinnasta ja mahdollisuudesta muuttaa Itämeren kalastusta, mikä johtuu yleisen tietoisuuden kasvusta. Tämä näkyy EU:n parlamentin ottamassa kannassa, kun se hyväksyi niin sanotun Itämeriraportin, jossa vaaditaan muun muassa laajamittaisenrehukalastuksen lopettamista.

Näemme, että Itämerisopimuksella on rooli sen varmistamisessa, että raportti ja parlamentissa tällä hetkellä vallitseva poliittinen enemmistö muuttuvat päätöksiksi ja toimenpiteiksi, joilla Itämeren kalastus mukautetaan kestävään ekosysteemiin.